Korruption maa (Kolumni Sk 10/09) November 3, 2009

Vuosi sitten kiinnostuin instituutioiden suomesta: verkostosta, johon inhimilliset tarpeet olivat haudattu yhteiskunnan verkostojen alle. Tutkimusmatkallani huomasin, että kysymys on kotimaisesta korruptiosta, joka johtuu pienen maan ja kyseenalaistamattoman kulttuurin kokonaisuudesta. Korruptio löytyi sieltä, mistä ei pitänyt ja muodossa, jota ei korruptioksi ymmärretä.

Organisaatioiden toimintakulttuuri on meidän korruptiomme kasvot. Eduskunnan toimintaa säätelee ryhmäkuri: korruptiota. Poliisia, lääkäriä ja journalistia suojelee parhaiten oma kollega: korruptiota.

Ongelmallisinta on ehdottomasti valtansa huipulla olevan median ylpeys. Kärkkäästi haukkuvalta vahtikoiralta puuttuu isäntä ja lieka, mikä johtaa siihen, että sananvapautta käytetään hanakammin kuin sananvastuuta ollaan valmiita kantamaan. Julkisen sanan neuvoston nuhtelut vastaavat jälki-istuntoa, jonka jälkeen homma jatkuu. Tästä syystä poliitikkojen möhläyksien yhteydestä tuttu itsekriittinen erokäytäntö tulisi ottaa käyttöön myös journalismin parissa. Mikä populoiden tulee, se sössien menee.

Suomalaiset kulttuurirakenteet järkkyvät ennennäkemättömällä tavalla. Itsekin aloin eilen Facebookin viikon kestävän aktiivikäyttäjäkokeilun: miltä tuntuu huudella virtuaalitoreilla asioita, jotka on puheäänellä tottunut sanomaan? Oli vastaus mikä tahansa, niin uusi käytäntö muuttanee maailmaa, sillä moniäänisyys on ainoa tie korruptoitumattomaan, monikulttuuriseen ympäristöön.