Taidetta soveltava yhteiskunta May 15, 2009

Taiteilijoiden toimeentulo vaatii moniulotteista ajattelua, jossa ennakkoluulottomasti taiteen keinot ja taiteilijan kapasiteetti tuodaan osaksi uusia mekanismeja ja toimintakulttuureja. Soveltavan taiteen kenttä on taideterapian ja viriketoiminnan muodossa luonut ansaitsemismalleja ammattitaiteilijoille. Soveltava taide potee ongelmia, jotka liittyvät taiteilijoiden haluttomuuteen samaistua sosiaalityöntekijöihin, vaikka omalla työllä olisikin sosiaalisia lähtökohtia. Samaistumisen ongelma johtuu yhteiskunnallisesta arvomäärityksestä, jossa taiteilijan riippumattomuus on ainoa tae omalle statukselle, jota ei haluta tuoda kriittiseen tarkasteluun liian lähelle muuta yhteiskuntaa. Soveltavan taiteen mahdollisuudet ovat laajat, sillä pedagogisella sektorilla ja sosiaalityössä on paljon käyttämättömiä mahdollisuuksia tuoda esiin yksilöllisiä tarpeita, luovuutta ja tasapäistämisen alle hautautuneita resursseja.

Soveltavan taiteen ajatusmaailma tulisi kääntää päälaelleen niin, että yhteiskunta soveltaa taidetta ja taiteilijaa, eikä taiteilija sovella orjan tavoin omaa osaamistaan ja uhraa riippumattomuuttaan yhteiskunnassa, joka muutoin kohtelee köyhyysrajalla kamppailevaa taiteilijaa hyvin ristiriitaisesti. Nyanssin siirtäminen taiteen metodien ja taiteilijan työn arvostamiseen taidetta soveltavan yhteiskunnan kautta on epäilemättä varteen otettava mahdollisuus sekä hyvinvoinnin lisäämiseen että taiteilijoiden toimeentulon edistämiseen.

Luova talous?

Luovan talouden aikana luovuuden arvoja ei tule luovuttaa taloudellisten arvojen edistämiseen, vaan luova talous parhaimmillaan voi olla monille muille arvopäämäärille alisteista. Ekologinen elämäntapa, sosiaalisuus prioriteettina, estetiikka, ahkeruus ja yhteisen hyödyn tavoittelu ovat taiteilijoille tuttuja arvoja, jotka ovat luovuuden ammattilaisen työkaluja kestävän kehityksen työssä. Taiteilijoiden osaamattomuus talouskysymyksien äärellä johtuu pitkälti asennoitumisesta, joka on mahdollistanut riippumattomuuden kapitalismin dominoimassa kulttuurissa. Eristäytyneisyys ei kuitenkaan ole poistanut omaa ahdinkoa, jonka lievittämiseksi taiteilijoiden tulisikin kohdata omat asenteensa suhteessa valtakulttuuriin ja ennen kaikkea talouteen liittyviin kysymyksiin. Taiteilijat voivat olla luovan talouden edelläkävijöitä ja siten luomassa omia riippumattomuutensa rakenteita.

Taiteilijan työ-identiteetti on suhteessa kehittyvään prekariaattikulttuuriin, joka yhtenä monikulttuurisuuden ilmiöistä vaikuttaa myös taiteilijan yhteiskuntasuhteeseen. Taiteilijan ahkeruus ja työteliäisyys ei ole näkynyt muuten, kuin hyvin spesifisissä tutkimusstatistiikoissa, sillä taiteilijan työn tuottavuus kapea-alaisilla, mutta laajasti käytetyillä mittareilla, on marginaalinen. Onkin hyvä kysymys, tulisiko vaikuttaa tuottavuuden logiikkaan vai taiteilijan tapaan tehdä työtä. Joka tapauksessa markkinaliberalismin murtuessa tuottavuuden lait joutuvat kyseenalaisiksi ja siten henkisen pääoman tuottajalla, taiteilijalla on mahdollisuus parantaa asemiaan. Joka tapauksessa luova talous on sektori, jonka taiteilijat voivat ottaa haltuun ja hyödyntää sitä humaanilla ja sosiaalisella tavalla.