Baari-ilta on mukava päättää keräilyharrastuksen parissa, josta tänään saaliina kylmyyteen hylättyjä maitotuotteita.Osa viileistä meni käyttön ennen kuvaamista, joten siksi kuvaa runsaampi saldo.
Reissumies-leipä 1 pss, Jacky makupala 2 prk, Valio viili 5 prk.
Taide elää murroskautta yhteiskunnassa, jossa toisen polven maahanmuuttajat vääntävät savoa, farkkumalleja ei enää ole yhtä oikeaa ja poliittinen riippumattomuus on saatettu historiaan. Kulttuurin tulviessa uusia sisältöjä taidekin voi lähestyä valtakulttuuria menettämättä arvojaan.
Aktiiviset taiteilijat ovat rikkaan kansalaisyhteiskunnan merkki, mutta Nykytaiteen rooli yhteiskunnassa ei ole se, mikä se voisi olla. Kotimainen taide potee korkeakulttuurin itseriittoisuudesta, hämärtyneestä nykytaiteen käsitteestä ja ontuvast mediasuhteesta johtuvaa syrjäytymistä. Olisi kiihottava ajatus, että taide veisi viihteen tilan mediassa ja antaisi syitä huutaa Suomen lippu kädessä Senaatintorilla. Parantaakseen asemiaan yhteiskunnassa on taiteilijoiden ensin rikottava omat tabunsa, sitten vasta muiden.
Miksi taide on joutunut yhteiskunnassa sivuraiteelle? Korkeataide löysi yhteiskunnan tuella riippumattoman paikan, jossa sen ei tarvitse välittää markkinavoimista, mutta samalla se on menetti kyvyn vuoropuheluun valtakulttuurin kanssa.
Nykytaiteen ihanne on kriittisyys, mutta sen kritiikin kohteet ja tavat ovat epäolennaisia – ja teos puhuttelee liian usein vain taitelijaa ja hänen työtään ymmärtävää ammattilaista.
Poikkitaiteellisuus on monikulttuurisen kehityksen ohella räjäyttänyt taiteenkentän sirpaleiseksi. Fennomaanien jälkeisessä sivistysvaltiossa taiteen rooli on ollut näytellä kiiltokuvaa, samaan aikaan kun taiteilijat elävät köyhyysrajalla ja taiteen ihanteet eivät toteudu. Kulttuurirakenteiden murtuessa korkeataide ei voi olla uudistumatta ja taiteen tulisikin pyrkiä takaisin arvojohtajan paikalleen.
Taiteen arvo ja laadun tae on mielestäni vuoropuhelu, jota se käy yhteiskunnassaan. Ilman traditioiden ja instituutioiden voimaa elävien taideteosten arvo kelluu valtakulttuurin päällä ja määräytyy kanssakäymisessä yleisön kanssa. Tässä olennaisena tekijänä on kyky käyttää mediaa ja toisaalta medioiden kyky suhtautua taiteeseen muuten, kuin arvosteltavana objektina.
Ihannetaiteeni käyttää ennakkoluulottomasti hyväkseen yhteiskunta- ja kulttuurirakenteita, vaikuttaa kevyeltä jaottaa itsensä vakavasti ilman itsekorostusta. Voidaankin ajatella, että yhteiskunta on taideteos, jossa mahdollisuudet ovat rajattomat ja kaikki olemassa oleva voidaan asettaa uuteen perspektiiviin.
Itsenäisyyspäivänä 2008 otin kantaa itsenäisyyden ihanteisiin performanssitaiteen keinoinMannerheimin ratsastajapatsaan selkään asettamani perhosen vaalenapunaiset siivet ovat menneisyyden taakasta vapaan, raskaita menetyksiä kunnioittavan ja suvaitsevan suomalaisuuden arvoja juhlistavan sukupolven itsenäisyyden symboli. Monikulttuurisen ympäristön tarve identifioitua suomalaisuuteen ei voi toteutua, jos kansallisidentiteettimme kiteytyy suurimmalle osalle kansasta epäolennaisiin symboleihin ja tapaan kohdata suomalaisuus.
Uusi Itsenäisyysjulistus-performanssillani halusin kiinnittää huomioita siihen, että kosmopoliitin Mannerheimin ylle rakennettu suomalaisuuden kuva tulisi korjata tarkoittamaan kaikkia maassamme asuvia. historiallisten, yhtenäiskulttuurista nousevien, ihanteiden painottaminen saa monet tuntemaan turvallisuutta, mutta samalla motivoi vastakkainasetteluja, joilla ei ole mitään tekemistä turvattomuuden syiden kanssa.
Haaste onkin kääntää tämä asetelma niin, että suomalaisuus ei ole synonyymi suvaitsemattomuudelle. Sen saavuttamiseksi on otettava käyttöön epätavanomaisia keinoja yhteiskunnallisen vaikuttamisen eri sektoreilla, myös taiteessa. Tarvitsemme kantaa ottavaa taidetta.
Suomessakin vierailleet The Yes Men, Ange Taggart, Pastori Bill, sekä Yo Mango ja Add Busters ovat kansainvälisiä esimerkkejä kantaa ottavasta taiteesta. Näitä toimijoita yhdistää ajatus toisilleen vieraan kulttuurirakenteen ja kulttuurikriittisen sisällön yhdistämisestä.
Performanssitaide voi olla hyvin hämmentävää, kuten The Yes Men -ryhmän hiljattainen teettämä rinnakkaispainatus The New York Times -lehdestä. The Yes Men esitti mediaperformanssissaan korjatun amerikkalaisen todellisuuden ilman uutisista tuttua väkivallan dramaturgiaa. Teos on nähtävillä verkossa www.nytimes-se.com.
Suomessakin on taiteilijoita, joita yhdistää tarve tehdä taiteellista työtä suorassa suhteessa yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Perustamani Culture Crisis Management on tällainen taiteilijoista koostuva ajatushautomo. Yhteisö sparraa jäseniään, tekee taiteellista työtä, tuottaa konsultaatiopalveluja, tarkkailee mediakulttuuria ja järjestää työpajatoimintaa.
Kantaaottava taide on jäävuoren huippu kehityksessä tiivistää taiteen yhteiskuntasuhdetta. Soveltavan taiteen käsitetä voi laajentaa terapiatyöstä yritysmaailmaan, joka voisi hyödyntää taiteilijoiden sisältölähtöistä innovaatiokykyä. Kestävän kehityksen tuotekehittelijän tulee ennen kaikkea tuntea kulttuuri, ei teknologiaa.
Peruskoulusta voidaan rakentaa eri lahjakkuuksia tukeva, luova oppimisympäristö Joseph Beuys’n ajatuksilla taiteen menetelmistä oppimisen apuvälineinä.
Taiteilijoiden toimeentulo vaatii sitä, että taiteilijaihanne korjataan. Tuotannollisesti kykenevä, yhteiskuntakriittinen ja yhteistyökykyinen estetiikan ammattilainen tulisi olla taiteilijakoulutuksen tavoite.
Korkeakoulutettujen taiteilijoiden työttömyysaste ja työllistyminen palveluammateissa on paradoksi, joka ei ratkea vain taiteen koulutuspaikkoja vähentämällä.
Kotimaisen nykytaiteen tiennäyttäjän vastuu on taiteilijoiden, kuraattorien JA opetusministeriön lisäksi Kiasmalla. Eduskuntaa vastapäätä seisovan nykytaiteen museon tulisi tukea voimakkaasti tällä hetkellä tapahtuvaa, aktiivisessa yhteiskuntasuhteessa elävää kansallista taidetta. Nykytaiteeksi tulisikin kutsua vain korkeintaan viisi vuotta vanhoja teoksia, jotka parasta ennen -päivänsä jälkeen siirtyvät museotaiteen kategoriaan.
Kuollut taiteilija, kuten kuollut kansanjohtajakin edustavat nostalgia-arvoa, jonka määräytyminen on keinottelulle altista. Nykytaiteesta ja -taiteilijasta on yhteiskunnalle hyötyä, vaikka tuore kulttuuri onkin joskus haasteellista purtavaa.
Hämmästys, ilo ja viha toistuvat dyykatessa, kun löydökset ovat runsaita. Mieleni tekisi tehdä rundi naapurustossa jakaen roskisten iloa kaikelle kansalle. Suurin osa tämänkertaisista tuotteista oli vasta myöhemmin vanhenevia, hieman jogurttisia ruokapakkauksia. Vaikuttaa siltä, että tukkukuormassa poksahtanut jogurttipurkki on töhrinyt muita tuotteita, joita ei ole haluttu puhdistaa, vaan on heitetty suoraan sekajätteeseen.
Tänään kotiin saapui:
3 kg banaaneja, 500g kirsikkatomaatteja, 2 rasiaa kotijuustoa, kevytmetwurstia 1 pkt, valkosipulisalaattia 1 rasia, saaristolaisleipää 1 kpl, rinkeleitä 1 pss,Danone-jugurtteja 2 kpl,viinirypäleitä 2 kg,laktoositon-ruokakermaa 2 dl, mandariineja 500g, kirjolohikiusaus 700g.
Vieraita oli tulossa, joten kävin dyykkaamassa oikein kunnolla. Ystävämme ovat vähitellen alkaneet tottua ajatukseen, että tarjolla olevat herkut ovat käyneet roskiksen kautta. Koko perheemme, Tuure 1v, Aukusti 2v, Hanna ja Aapo 30+ syövät tätä kaikkea kaiket päivät, ovat hengissä ja voivat suhteellisen hyvin- näin ollen dyykattu ruoka ainakaan keskimäärin ei voi olla tappavaa..
Päivän saalis:
Kurkku 1 kpl, luomuomenia 1 kg, banaaneja 1,5 kg, porkkanoita 1 kg, mandariineja 1 kg, tuoresalaattia 2 kpl, Brie-valkohomejuustoa 2 kpl,jogurttipurkkeja 10 kpl, Saludo-kahvi 1 pkt, Hiivaleipä 1 kpl, raejuusto 2 prk.
Monikulttuurisuus on termi, jota lipsautellaan puhujasta riippuen vallitsevan ihanteen ja kirosanan muodossa. Keskustelu maahanmuuton sopivista motiiveista tuntuu turhauttavalta, sillä juupas-eipäs-väittely ei tunnu pureutuvan siihen, mitä monikulttuurisuus todellisuudessa tarkoittaa.
Maahanmuuttajat ovat vuosikymmeniä kansoittaneet Eurooppaa ja kantaneet mukanaan henkilöhistoriansa- kulttuurinsa. Kuten karjalaisevakot, he tuovat omat tapansa uuteen ympäristöön ja silloin, kun heidät vastaanotetaan ilman vaadekirjelmää, rupeat he rakentamaan onnellisuutta ympärilleen. Se on luonnollinen tarve.
Keskustelu tyssää jatkuvasti siihen, kuinka paljon resursseja yhteiskunnan tulisi käyttää suomalaisen identiteetin rakentamiseksi. Maanhankintalaki takasi karjalaisille turvan rakentaa kotia, mikä on paljon suurempi uhraus, mitä pakolaisperäinen maahanmuuttaja voi nykyään toivoa.
Monikulttuurisuus ja etnisten ryhmien sekoittuminen ei kuitenkaan ole sama asia. Monikulttuuristuminen on vääjäämätön kehitys, joka sitoutuu tietoyhteiskuntakehitykseen. Tiedon, trendien ja yksilökokemusten kulkiessa internetin välityksellä ympäri maapalloa reaaliajassa ei voida kuvitella, etteivätkö suomalaiset ottaisi ja antaisi vaikutteita joka puolelta.Oman nuoruuteni teinien vihanpito tuuttipäiden ja hoppareiden välillä on menneisyyttä, sillä väliin on tullut kymmenpäinen joukko kaikkia muita mahdollisia tyylisuuntia, puhumattakaan hajaantuneesta uskontokentästä tai harrastusmaailman monipuolisuudesta: aikidoa, joogaa ja kurkkulaulua. Tämä on monikulttuurisuutta, jotain mikä lähtee meistä itsestämme, jotain mitä emme voi välttää. Iloitkaamme siis siitä.
Pienen dyykkaustauon jälkeen vuosi on vaihtunut ja joulun yltäkylläisyys pursuaa roskiksissa. Omakohtainen kokemus tuotti läjän tavaraa, joista suurin osa ehti kiertoon ennen kuvan ottamista. Rodesta löytyi kaikkea mahdollista sesonkituotetta, joka suurimmalta osin ei edes ollut parasta ennen-päivämäärää saavuttanut, mutta sesonkituotteena sai mennä alas kulutuskuilusta kohti Ämmässuota.
Älyttömintä asiassa on sekajätevuoren kasvattaminen maaliskuussa vanhentuvilla homejuustoilla ja kaikella muulla kierrätykseen kelpaavalla materiaalilla.
Saldona kuvassa olevien lisäksi oli kaikenlaista:
SInihomejuustoa 6 pkt, pippurijuustoa 6pkt, kermajuustoa 6 pkt, Edam-juusto 1kg, Salaneuvos-juusto 359g, partateriä 5 kpl, ohukaisia 1pkt, tuoreherkkusieniä 1 pkt, kiivirasia 1 kg, simpukkaleipä 1 kpl, pesupulveri Omo 1 pkt.
